Siis, omaisuuden sijainnin muutos ja oman mielen, ajatustavanmuutos.

38 vuoden aikana keräämäni fyysisen omaisuuden pakkasi pakettiautoon kahdessa ja puolessa tunnissa. Neljä miestä... tai no yhdeltä käsi sohjona, yksi umpihullu (se minä) ja kaksi ronskia miestä. Kaksi ja puolituntia.

Miten jaksaisi muistuttaa itseään, että kokemuksieni pakkaamiseen menisi pari päivää...  ei se tavara vaan se eletyn elämän kokemus.

Nyt asun isän vierashuoneessa kunnes löydän oman kämpän... äiti setvii KELA asioita ja minä yritän ihmetellä etsiäkkö omaa lääkäriä nyt täältä vai sieltä minne muutan.

Jos yksilön elämän tarkoituksen suuri osa on kokea mahdollisimman monta onnennelllisuuden hetkeä, niin masentuneena olen epäonnistunut jo sen masennuksen aiheuttaman arvottomuudentunteen lisäksi....

Sitäpaitsi, en inhoa montaa asiaa niin paljon kuin muiden nurkissa asumista. En tykkää käydä edes yötä kylässä. Hotellit on ok... mutta muiden luona, en nuku yleensä ollenkaan. Oma koti.. pesän rakentamisen tarpeeni lie melko voimakas... muiden kotona olen toisen "alfa uroksen pesässä" ja oloni on hankala ?

Sain oman tietokoneen kasaan faijalle, eli pääsen kyllä pelaamaan mutta.. sekin tuntuu oudolta kun joku kävelee ympäriinsä... ihmettelee, että "miten sitä voi aikuinen mies noin paljon pelata !?!?". Siihenkö pitäisi sitten vastata, että tämä aikuinen mies otti pari kuukautta sitten yliannoksen lääkkeitä ja tietää myös pelaamisen lisäksi miltä aktiivihiili maistuu ja miten kliffaa vatsahuuhtelu on !?

ja pahinta on tämä miten rasittavaa on näytellä edes puolnormaalia, ettei isä tajua miten hullu oikeasti olen... raskasta-- toivottavasti tässä ei liian kauaa mene aikaa.

Oma pesä, oma rauha, terapia, työ.. ja rakkaus... ainakin suurenlinjan suunnitelma on valmis